sunnuntai 14. syyskuuta 2014

コドモドラゴン福岡


Eilinen päivä meni aikalailla tekemättä mitään. Nukuin aamulla tosi myöhään ja sain opiskeltua vähän ens viikon kokeita varten. Illasta siirryin sit jumittaa tonne yhteiskeittiön puolelle. Me ollaan parin vaihtarin kanssa suunniteltu, että mentäis Beppuun, Japanin onsen kaupunkiin. Ollaan yritetty kauheesti kattella päiviä, millon meille sopis ja millon ois vapaata ryokaneissa, eli perinteisissä japanilaisissa hotelleissa. Halusin ehottomasti ryokaniin, koska haluan ees kerran yöpyä sellasessa. Oltiin ensin aateltu, että mennään 2 yöks, mutta pienen miettimisen jälkeen päädyttiin vaan 1 yöhön. Parempi kyllä vaan 1 yö, veikkaan että siä vois tulla äkkiä tylsää, kun ei Beppu mikää hurjan iso paikka oo. Meillon kuitenkin 2 päivää aikaa siinä kattella, kun lähetään viimisella bussilla sillon takasin sit. Saatiinkin sit viimein varattua meille ryokan! Nyt vaan sit ootella sitäkin matkaa, se on tosin vasta marraskuun alkupuolella. Muitakin ihmisiä ois halunnu lähtee mukaan, mutta ryokanit oli nii täynnä jo, että ei ne nyt ainakaan samaan paikkaa pääse yöpyyn. Aina ne pystyy kyllä sit ite varaan paikan toisesta paikasta. Busseista ja junista Beppuun päin kyselin japanilaiselta kaverilta ja se kerto, millä meijän kannattaa mennä.

Parin viikon päästä on kanssa se matka Kiotoon. Tuntuu, että vasta sitä aatteli, että Kioton matkaan on aikaa joku 2kk ja nyt se on jo ihan nurkan takana. Hui. Pitäis keksiä, mitä sitä tekis sillon Kiotossa päin.


Tänään mulla oli tosiaan ohjelmassa vaihteeksi yks keikka! En uskaltanu kauheesti höpötellä siitä missään, kun pelkäsin et jos käykin niin, että en saakkaan lippua. Keikka oli siis loppuun myyty ja en saanu sillon Tokiossa ollessani sitä ostettua. Oon sit aina välillä kattellu twitterissä, et jos sieltä löytyis vapaita lippuja. Japanilaiset fanit nimittäin käyttää sitä myyntikanavana muille faneilla. Laittelinkin itekkin sinne sit ilmotuksen, kun twitteria käytän, että haen lippua tälle keikalle. Sainkin sit yhden vastauksen tässä pariviikkoo sit ja sovittiin, että nähdään tänään lauantaina Tenjinissä ja se myy sen lipun mulle siellä. Lähdin sit 12 jälkeen Tenjiniin päin. Viime hetkillä tuli vielä sellasia muutoksia, että se myyjä halus vaihtaa myyntipaikkaa. Olin ensin vähän hukassa, että missä tää paikka on, mutta se olikin vaan tien toisella puolella tyyliin. En yhtään tunnistanu, että minkä näkönen se tyyppi on sen twitteristä, niin toivoin että se sit puhuu mulle, että olitko sää ostamassa tätä lippua? Odottelin siinä sit ja mitään ei kuulunu hetkeen. Mun oli pakko mennä sit sinne maanalaseen ostoskeskukseen hetkeks, kun tartti käyttää wifi:tä et pääsi kattoo twitterin. No se olikin laittanu viestiä et missä oon ja vastasin et olin siinä, tuun takas siihen, tuu vaan puhuu mulle sit. No onneks sitten sain sen lipun siinä ostettua. Tietenkin mielessä kävi, että mitä jos tää on vaa joku feikki lippu tmv?! Kyllä se kuitenkin ihan oikeelta lipulta näytti ja siinä vaiheessa aloin tajuu, että whooo mää oon oikeesti menossa sinne!



Kiertelin siinä hetken aikaa Tenjinissä. Kävin mm. yhessä tosi kalliin näkösessä ostoskeskuksessa kuolaamassa sen ruokapuolella. Ja löysin sieltä sellasta tiiättekö kovapintasta leipää, mitä Suomessakin saa paistopisteissä. Kattoin sitä ihan silmät pyöreinä ja totesin että käyn ostaa sitä joku kerta.


Mikä ihme hoitoaine tää on olevinaan?! Ei kuulosta kovin houkuttavalta.


Aikani kiertelin kaupoissa kunnes lähin sinne keikkapaikalle, koska halusin ostaa myyntipöydiltä tavaraa. Koska kävin codomo dragonin keikalle jo Tokiossa, en halunnu hullusti mitää, mutta haluisin erityisesti sen pyyhkeen mikä niillä oli myynnissä ja ehkä voisin samalla ostaa pari chekiä ja yhden parin sellasia välkkyviä sormuksia. Löysin itteni sinne keikkapaikalle, Drum Son:iin, ja jonottelin siinä sit jotain about puol tuntia. Mut kuinkas ollakkaan, oiskohan mun eessä ollu joku 20 ihmistä kun se pyyhe myi sit loppuu. Just joo. No ostin sit vaan muutaman chekin ja ne sormukset. Eipä noilla sormuksilla missää muualla kun keikoilla mitää tee. Mut se on kyl kivan näköstä keikan aikana, kun faneilla on paljon noit sormuksia.

Sain ostokseni tehtyä ja mulla oli nälkä. Siinä lähellä oli se kaitensushi, missä oltiin käyty aikasemmin nii kävin siinä haukkaan parit sushit. Menin sit äkkiseltään käymään dormilla. Jätin turhia kamoja poies ja lähin takasin Tenjiniin. Tenjinin asemalla lähin jonkun aivopierun takia käveleen väärään suuntaan, ja kun tajusin sen olin ihan että "mitä hittoo Milla, kui sää menit tällai mokaa?" Mulla alko olee jo vähän kiire siinä vaiheessa ja lähin sit äkkiä oikeeseen suuntaan. Pääsin sinne keikkapaikalle sillain, että just kun tulin sinne, mun numero huudettiin sieltä et "ne keillä on 30-60 väliset numerot voitte tulla sisään". No empähän joutunu jonottelee yhtää. Kerrankin näin.

Se keikka paikka oli sellasen rakennuksen kolmannessa kerroksessa. Pääsin siihen ovelle ja olin et "mitä helv... tää paikka on jo ihan täynnä! Kui tänne pitäis mahtua viä me 30-40 ihmistä?!" Mun mielestä se oli myyty ihan liian täytyy, se tungos oli järkyttävä. Kattelin et se keikkapaikka oli kanssa nii pieni! Oisko sinne mahtunu ehkä 200-300 ihmistä. Olin siis ehkä 3-4m lavasta vaikka oli melkein takarivissä. Kauhistuin siinä vaiheessa sitä, kun oon menossa sinne DIVin keikalle ens kuun alussa, se on myös loppuun myyty ja sama keikkapaikka... onkohan se yhtä täynnä, oh no.

Ooteltiin siinä sit et keikka pääsis alkaan. Alussa tunnelma oli vähän mitä oli niinkun aina. Lisäks oli nii ahdasta! Hyvä kun oli tilaa tehä mitää fureja kunnolla, oltiin ihan kun sillit suolassa. Settilista oli jonkin verran erilainen kun Tokiossa, se oli jees. Taas tuli muutama biisi, mitä en muista ikinä kuulleeni. Muutamaa hyvää biisiä, mitä ne soitti Tokiossa ne ei soittanu nyt. Jossain vaiheessa tuli välispeakkia, mitähän se Hayato siinä selitteli. Ainakin sitä kuinka Fukuokassa ei huudeta "encore" vaan kaedama, 替え玉. Ne sit oikeesti huus sitä encoren sijaan. Olin et oho. Lisäks se selitti kauheesti kuinka se oli edellispäivänä käyny rutiinitarkastuksessa kurkku-klinikalla, tarkastaa et kaikki näyttää ok:lta. Se oli yksityinen klinikka ja se oli heken ootellu siinä aulassa, mutta ketää ei näkyny missää. Se oli siinä sit istunu jonkin aikaa kunnes oli huudellu vähän et onkos täällä ketään. Siinä vaiheessa sieltä jostai takahuoneesta oli juossu joku tosi kaunis hoitaja ja Hayato oli siinä vaiheessa antanut anteeksi kaiken sen, että siä ei ollu ketää palvelemassa sitä lol. Sit se oli kuulemma alkanu vähän hikoileen siinä ja sitä oli alkanu nolottaa ja se oli että "käyn äkkiä tuolla vessassa.." hahahah. Mutta sit kun se tuli takasin sinne oli tullukkin uus kaunis nainen ja oli ollu ihan et mitä?! No se pääsi sen lääkärin vastaanotolle viimein ja sekin oli sit tosi komee lääkäri, ja siinä vaiheessa Hayato oli että "mikä ihme kauniiden ihmisten klinikka tää on?!" Yleensä sillä kuulemma laitetaan sellanen ihme kamera nenänkautta kurkkuun, mut tällä kertaa se lääkäri oli halunnu kattoo sen suun kautta ja sano sille, että ota kiinni kielestäs ja vedä sitä ulospäin. Hayaton kieli on kuulemma nii lyhyt, että eihän siittä mitää tullu. Se lääkäri tosin luuli, että se vaan pelleilee ja oli että teeppäs se nyt kunnolla. Loppujen lopuks se oli sit luovuttanu ja ne oli käyttäny sitä kameraa :DD Se oli hauska kun Hayato siä lavalla oli viä että "olin näin ja näin" ja yritti kiskoo sitä kieleensä siä. On sen hymy kyllä niin hauskan söpö.

Jossain vaiheessa Hayato onneks tajus kysyä että "kui te voitte siä takana, ootteko viä elossa?" ja oltiin sen verran tuskasina, että se pyys eessä oleva astuu askeleen eteenpäin. Ah, se taivas, tilaa! Se pahotteli kanssa että, sori etten tajunnu aikasemmin kysyä. Tosin sit seuraavan biisin aikana oli mosshu, ja oltiin melkeinpä samassa tilanteessa lol. Encoressa puolestaan olikohan se Kana joka oli yhtä huomaavainen ja pyys meille taas tilaa. Encoren alussa jokainen jäsen piti puhevuoron, ensin Chamu, meN-meN, Yume, Kama. Chamu kerto sen eilisestä seikkailusta Fukuokassa, kui se oli kävelly hulluna ja ettiny hyviä ruokapaikkoja. Sit se oli eksyny jazz festareille, mitkä täällä on nyt ja alkanu puhuu joittenkin randomeitten kanssa ja ne oli suositellu sille hyvää ruokapaikkaa. Men-men puolestaan puhu jotain ihan höpöhöpö juttuja ja sen jostain tastkasta, mikä oli sen olkapäässä. Veikkaan et se oli feikki. Yume puolestaan oli ihan fiiliksissä ja sillä on kyllä kaunis hymy, siis oikeesti, sillä on nii kauniit hampaat! hahaha. En muista mistä se oli nii innoissaan, ainakin siitä että keikka oli loppuun myyty. Kana puolestaan, mitähän se puhukaan... en muista, muistan vaa että se oli kauheen söpö. Kutsuttiin sit lopuks Hayato paikalle, joka selitteli kauheesti siinä kaikkee, en enää muista mitä. Jossai vaiheessa sekin puhu kauheesti ruoasta. Sit se myös oli ihan innoissaan, kun tää on niitten eka ja mahdollisesti ainoo loppuunmyyny oneman keikka niitten tourilla ja kyseli, että onko täällä ihmisiä ympäri Kyuushua. Olihan siellä vaikka mistä. Keikka meni siinä sit loppua kohti ja siinä oli vähän enemmän tilaa encoren aikana, mikä oli kiva juttu. Pysty mosshaa kunnolla ja muutenkin olee helpommin.

Oli kyl hauska kun se keikka paikka oli nii pieni ja jotenkin kaikki ne japanilaiset siinä mun eessä oli lyhyempiä kun mää, vaikka määkää en oo mikään pitkä. Siinä oli ehkä 3 tyyppiä ketä oli mun pitusia, niin näin lavalle tosi hyvin. Tietty tarkotti et joooo noi näkee myös sit mut jotenkin, ja blondina erotun viä aika pirun hyvin täältä mustien tukkien merestä hahah. Olin viä ihan suoraan Hayaton eessä ja välillä tuli kyllä et joooo, kattelenpas noita muita välillä kun noi soittaa, kun tuli sellanen awkward suora katsekontakti lol. Ja kyl se siin keikan lopulla osotteli kans suoraa muhun. Sit mua alko nolottaa ja naurattaa vaa itekseni. Lähetin sille viä sillon Tokion keikan jälkee viestin Amebassa et oli kiva keikka, tosi mahtava tunnelma, nähää Fukuokassa taas. :DDDD Ehkä se oli kyllä unohtanu sen. Pitäis laittaa sille viä viesti tästäkin keikasta. Ehkä huomen aamul sit.



Olin tua keskellä takana. Ei näy koska kaikki nosti kätensä ylös.

Ennen lähtöö käytin vielä mun drinkkilipun ja otin flaikut mukaan, mitä ne jako siinä. Bongasin DOWNERin julisteen seinältä♥





Pääsin sit Tenjinin asemalle ja lähetin kaverille viestiä, että missä ne on. Olin aika varma, että ne olis jossai Tenjinissä. No niinhän ne oli ja kyselin siinä vähän missä ne on ja päädyinkin sit liittyyn niitten seuraan. Ne oli tällasessa brittiläisessä pubissa istumassa, yks niistä halus kattoo jalkapalloo nii lähinnä sen takia. Tilasin siinä sit yhen drinkin ja juteltiin siinä kaikkee. Siellä oli kaveriporukasta 4 tyyppiä ja 2 japanilaista tyttöö.



Istuttiin siinä johkin 22:30 saakka ja lähettii sit käveleen asemalle päin. Jotenkin sain kutsun yhen kaverin, joka on home-stayssä eikä täällä dormissa, niin niillä on ens viikolla takoyakiparty sen hostfamilyn kanssa, niin sinne. Ja jotenkin päädyttiin keskusteleen siittä, että mun pitää leipoo kaikille kaikkee herkkuja. Juttelin kanssa niitten japanilaisten tyttöjen kanssa vähän siittä keikasta ja bändeistä. Jotenkin on vaa nii awkward joskus tuoda esille, että tykkä visual-kei bändeistä, koska niitten maine nyt on vähän mitä on Japanissa. Yleensä sanonkin et tykkään indies rokki bändeistä hahah. Sit jos menee tarkempaan jutusteluun nii tietty kerron. Mut ne tiesi muutamia v-kei bändejä, mikä oli kiva juttu.

Otettiin kaikki sama juna Fujisakiin päin ja sanottiin heipat niille japanilaistytöille siinä asemalla. Käveltiin dormille. Mulla oli ihan kauhee nälkä. Söin pientä iltapalaa keskellä yötä ja nyt kirjottelen tätä ja saan viestejä kaikkialta. Elämä on jännää. Huomenna taas tylsää opiskelua. Illalle on taas kivaa ohjelmaa. Ja tosiaan, lisäks aika... mitenhän sitä sanois, yllättävä juttu tuli tässä illalla kanssa. Katotaanko kerronko siittä joskus teille. Saas nähä.



Milla ☆



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti