maanantai 27. huhtikuuta 2015

槇原敬之福岡


Tänne on tullu kesä! Tai kevät varmaan Japanin mittapuulla, mutta suomalaisittain sellanen mukava kesäpäivä, kun on lämmin, mutta ei liian kuuma. Lämpöasteet pyörii siinä 23-25 asteen puitteilla ja sanoisin et vastaa Suomen 20-23 astetta. Sai pukeutua kevyesti toppiin ja ohueeseen paitaan shortsit jalassa. Jännä kui se näin ihan yhdessä päivässä muuttu jotain 5+ lämpimämmäks. No kyllä kelpaa. Näyttää vielä siltä, että näissä asteissa pysytään tästä eteenpäin. Jee!

Lauantaina jumittelin lähinnä dormilla, pesin kauheesti pyykkiä ja en tainnu tehä oikein mitään, vaikka oli ihana ilma. Kävin päivästä lenkillä ja sen jälkeen kello olikin sit jo aika paljon. Illasta käytiin rannalla parin vaihtarin kanssa istumassa tunnin verran. Oli kauheen kylmä ilta vielä sinä iltana. Noi joi viiniä ja juteltiin siinä kaikkee. Lopulta tuli niin kylmä, että oli pakko lähtee takasin.

Sunnuntaina olikin sit huomattavasti lämpimämpi ilma, takkia ei tarttenu ollenkaan. Sunnuntaina ohjelmassa oli sit konsertti! K:n äiti ja iskä oli tulossa Fukuokaan ja sen äiti halus mennä yhdessä Makihara Noriyukin konsettiin. Olin että okei, voin lähtee mukaan. Joskus kahen maissa ne tuli sit kaikki mua vastaan tänne dormille ja otettiin yhessä juna Tenjiniin. Kiharsin vaihteeks tukkani. Joku tunti menee et tän saa tehtyä täysin, huhhuh. Ihmekkää kun jaksa yleensä.

Mulla on jotenkin nii mun äitin kasvot.

Tenjinistä otettiin sit taksi konserttihallille, koska K valitti ettei se jaksa kävellä perille asti. Ois se kyl aika pitkä aika ollukkin. Isä jäi pyöriin sit Tenjiniin. Mulle selvis sit konserttihalliin jonottaessa, että K:n äite ja isä oli jo eilen käyny toisessa konsertissa, minkä Makihara piti Fukuokassa. No se on kyllä K:n äitin lemppari artisti, että en ihmettele että se sinne haluu mennä haha.

Kun päästiin sisälle K:n äiti tarjoutu ostaan mulle myyntipöydiltä pyyhkeen. Kun siinä kattelin niitä tuotteita, niin se oli itseasiassa just minkä oisinkin halunnu. Mentiin sit konserttihallin puolelle ja vitsi, vähänkö me oltiin eessä. Oltiin 7:ssä rivissä! Tää oli siis Tampere talon tyylinen konserttihalli. Ei vitsi oikeesti, tosi lähellä lavaa. Varmaan K:n äite kuuluu fanclubiin, niin se saa ostettua liput ajoissa verrattuna muihin, niin saa hyvät liputkin.



Keikka pääsi sit käyntiin ja joo, olihan se nyt selkeesti erilainen konsertti, missä oon tottunu käymään! Lähinnä melkein kaikissa biiseissä kuulu rytmissä taputtaminen. Se oli sellanen pääjuttu. Makiharan ääni on kyllä tosi erikoinen, tykkään paljon! Alkupuoliskolla se kyseli, että mistä päin ihmisiä on tullu ja sit se kysy, että "noniin, katotaan kuka on sit kauimpaa tullu!" Olin sit et "täällä!" johon Makihara vähän naureskellen, että "no joo sen kyllä huomaa heti ulkoo päin!" ja kysy että mistä oon, johon että Suomesta päin ja se oli ihan otettua et "wow, Suomesta?! Se on kaukaa joo! Ootko täällä sun ystävien vaikka? Wow." johon se sit perään, että onko muita? Ja kävi niin, että ketää muita ulkomaalaisia ei ollu siä! Olin et oikeestikko. Eilen oli kuulemma ollu Guam (tai jostain vastaavasta paikasta). No se oli sit Suomen voitto. Oli hauskaa kun koko yleisö taputteli mulle kun vastailin siä. Se oli muuten 25-vuotis keikkakiertue nyt.

Keikka oli kivan lepposa, tuli menevimpiä biisejä ja sit tosi monta balladia. Loppupuolella tuli sit sellanen enka-tyylinen biisi, jonka kesken Makihara oli että "Hei, Suomesta tullu vieras! Muista! This is the Japanese style!" ja kaikki repes nauraan. Keikan lopuks se oli vielä että "Hei, kun palaat takasin, älä unohda mua! Levitä mua sinne länsimaihin päin!" Hahah se oli huvittava. Se sano muistaakseni 4 kertaa jotain musta, mutta en enää muista, mikä se yks oli...





Nää on nii nättejä biisejä ;A; melkein itku pääs yhen biisin kohalla. Oli ehkä tää? haha


Tää on vähän kun tällasta japanilaista iskelmää. Soitan näitän Suomessa sit äitelle, se vois ehkä tykätä. Myös Himurosta.

Keikan jälkeen K:n äiti oli että "mää ostan sulle vielä muistoks ton Makiharan uusimman levyn!" johon olin et "oikeesti?!". Ja joo o, kyllä se osti. Liian anteliaita ;A; Keikan jälkeen käveltiin asemalle ja mentiin Nishijinillä syömään. Meijän oli tarkotus mennä Tenjiniin syömään, mutta K:n isä oli palannu K:n kämpille, joten päädyttiinkin sit Nishijinille.

Mentiin yhteen Izakayaan ja tuli syötyä hyvin. Onnistuin välttään onneks jälkkärin. Olin kyl nii täynnäki. Herkuton ei kaatunu onneks siihen. Sanottiin sit heipat siinä izakayan eessä ja K lähti viä saattaa mut dormille. Oli kiva kävely takas hehehe kaikkee hauskaa. Kun vähän pimee tulee ja kaduilla ketää muita, kyllä ne japanilaiset sit kyl kehtaa vai...

Tässä nää mitä keikalta nyt sit jäi käteen. Toi pyyhe on nii upee! Tykkään sen desingista kauheesti.


Tänään oli sit koulua aamusta ja näin vielä lounaalle sit K:n porukat, ennen kun ne lähti ajeleen Minamataan päin. Syötiin yhessä ja sit oli tosi awkward jäähyväiset siinä, että tää saattaa nyt ehkä olla vika kerta kun nähdään. Mistäs sitä tietää. Sit kun pääsin siittä tilanteesta, olin vaan et uhhh nolostuttaaaa. K:n äite oli että "jos joskus tulee jotain, niin kerro sit K:lle! Pidä ittestäs huolta."
Menin sit koululle lukeen kokeisiin ja mulla oli vielä yks tunti. Illasta treffasin tässä viä K:n kanssa ja nyt se luikkelehti sit izakayaan viettää iltaa. Pitäis mennä sen kämpille tässä kohta. Mulla on sen avaimet ja kohta se ehkä itekkin haluis kotiin.. apua täytyy kiirehtiä haha. Sanoin sille, että älä sit oksentele taas johki vessaa ja tuu ihan humalalassa kotii. Sillä on kuulemma viä läksyjäkin tekemättä, että katotaa vaa nii se on johkin 3 asti yöllä taas tekees niitä.

Keskiviikkona mulla on 2 koetta! Tästä se koebuumi lähtee. Perjantaina on Suomessa vappu niin leivon täällä muutaman kaverin kanssa munkkeja, namnam. Herkutonkin päättyy siihen hyvin. Haluisin mennä sunnuntaina yhdelle keikalle, mutta se on loppuun myyty nyt :( Miksen ostanu lippua kun kattelin, et niitä on viä jäljellä?! Oon taas ollu vähän tyhmä. Jos en saa lippua, sit osallistun meijän luokan BBQ-partyyn. Joka tapaukessa onneks jotain kivaa tiedossa. Golden week on kanssa tulossa, niin täällä on Dontaku festivaali ja kaikkee tapahtumaa. Koko Japani lomailee eli ruuhkia varmaan riittää. Tuliaisiakin täytyis alkaa osteleen pikkuhiljaa...


Milla ☆


2 kommenttia:

  1. *A* K:n äiti on kyl niin ihana!!! Ja voi että ku oot nätin näkönen! (>3<)
    Ja täytyy sanoa et Makihara Noriyukin on kyl hyvä!

    Pian se aika siel on ohi, haikeeta... :(

    NII JA EPISTÄ! Täällä sataa vettä ja rakeita ja on kylmä ja siel jo ihan kesä ;A;

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No joo ;A; Se on! Kiitos :3
      Ai säkin tykkäät Makiharasta! Ehkä ollaan kyl joskus puhuttukin.
      Kauhee D: luin just et vappuna saattaa tulla lunta..?!

      Poista